Ohje markkinaosapuolille käyttöönottosuunnitelman laatimiseksi julkaistu

Yhtiö: 
FG
Uutinen: 

Ohje markkinaosapuolille käyttöönottosuunnitelman laatimiseksi - Sähkökaupan keskitetyistä tiedonvaihdon palveluista

Fingrid Datahub on julkaissut 1. version ohjeesta liittyen vähittäismyyjiltä ja jakeluverkonhaltijoilta edellytettyyn käyttöönottosuunnitelmaan sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon (datahub) palveluille. Ohjetta on esitelty muun muassa Datahub Road Show -tilaisuuksissa marras- ja joulukuussa 2018 sekä Datahubin webinaaritilaisuuksissa, viimeksi 14.12.2018.

Ohjetta on tehty yhteistyössä työryhmän kanssa, jossa on ollut toimialan edustajia Fingrid Datahubin nykyisistä käyttöönotto- ja tietokonversiotyöryhmistä. Ohjeen luonnokseen pyydettiin myös palautetta markkinaosapuolilta aikavälillä 30.11.-16.12.2018 ja sitä on myös päivitetty saatujen palautteiden perusteella.

Huomioitavaa on, että ohjeistusta sekä siihen liittyvää mittarointia tullaan päivittämään ja tarkentamaan aina datahubin palvelujen käyttöönottoon asti.

Linkki ohjeeseen